Viime torstaina täällä Yhdysvalloissa vietettiin Kiitospäivää. Sen takia koulua oli viime viikolla vain maanantai ja tiistai, eikä noina parina päivänäkään hirveästi mitään "kunnon" opetusta ollut. Aika rento viikko siis! Torstaina ajettiin tapaamaan host-äidin vanhempia ja muita sukulaisia. Luvassa oli myös Kiitospäivän ateria, johon kuului perinteisiä juttuja kuten kalkkunaa, perunoita ja bataattia monessa muodossa, vihreitä papuja ja kurpitsapiirakkaa. Lisäksi oli myös kanapataa, risottoa, sämpylöitä ja jälkiruuaksi suklaapiirakkaa ja kookoskakkua. Kun maha oli saatu täyteen loistavaa ruokaa, loppupäivä menikin rentoutuessa ja tutustuessa paremmin sukulaisiin.
Perjantai oli Black Friday, eli joka kaupassa oli aivan järkyttävät alennukset! Joissakin paikoissa alet alkoi jo torstain ja perjantain välisenä yönä. Itse en onneksi pahimpaan ihmismyllyyn päätynyt, kun hoidettiin shoppailut perjantai iltapäivänä, jolloin pahin kaaos oli jo laantunut. Mutta silloinkin vielä oli ihmisiä tungeksimassa kaupoissa oikein kiitettävästi ja kaupan hyllyt oli melko tyhjiä! :D
lauantai 30. marraskuuta 2013
perjantai 1. marraskuuta 2013
All Hallows Eve
Lokakuun 31. päivä eli Halloween oli mun ensimmäinen varsinainen juhla täällä Yhdysvalloissa. Halloween, kuten monet muutkin asiat täällä, oli todella erilainen kuin Suomessa. Koristeita, karkkia, naamiaisasuja ym. asiaan kuuluvaa löytyy aivan joka paikasta! Itse olin puketunut merirosvoksi, joka taitaa olla aika klassikko asuvalinta. Asu ei kuitenkaan ollut suoraan kaupan hyllyltä, vaan pikemminkin yhdistelmä uutta, vanhaa ja itsetehtyä. Hame ja kengät löytyi paikallisesta kaupasta puolivahingossa ja paita oli host-äiti Janicen vaatekaapista. Huivin ja liivin host-äiti takoi itse ompelukoneen avulla!
Päivän kohokohtahan tietysti oli Trick or Treat- kierros naapuruston ympäri host-siskojen ja kavereiden kanssa. Vaikka oma rooli olikin lähinnä valvoa pienempiä karkinkerääjiä, niin hauskaa oli! Lähdettiin illalla juuri kun pimeä alkoi laskeutua ja pian koko naapurusto oli täynnä ihmisiä. Todella nopeasti kyllä karkkiämpärit täyttyikin. Paljon sain maistella uusia Amerikkalaisia karkkeja ja loppuilta meni pienoisessa sokerihumalassa.

| Asiaan kuuluvia koristeita |
| Pitäähän sitä kynsien olla samaa teemaa! |
| Nyt ainakin riittää karkkia joksikin aikaa |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)