lauantai 15. maaliskuuta 2014

National Honor Society

Tuossa pari viikkoa sitten perjantaina sain mun enkun maikalta kutsun National Honor Societyyn. Natinal Honor Society on eräänlainen kerho oppilaille, joilla on tarpeeksi korkea keskiarvo sekä hyvä asema koulussa. Eli ei liiempiä jälki-istuntoja, lunttausyrityksiä yms. NHS on kansallinen kerho ja kouluilla on siinä omat 'Chapterinsa'. NHS jakaa jäsenilleen stipendejä ja jäsenyydestä on muutenkin apua collegeen hakiessa. Vaikka itse meinaankin jatkaa opintoja lukion jälkeen ihan koto-Suomessa, niin oli silti aika upeaa saada kutsu. :) 

Tiistai iltana meillä oli 'induction' uusille jäsenille eli eräänlainen 'virkaan vihkiminen'. :D Koko homma alkoi tiistai iltana klo 18.30 harjoituksella, jossa meitä uusia tulokkaita vain kävelytettiin ympäriinsä ja näytettiin miten varsinaisessa seremoniassa toimitaan. Sitten n. kello seitsemältä alkoi induktointi. Kerhon puheenjohtaja puhui NHS:n neljästä periaatteesta: Character, Service, Leadership & Scholarship. Sitten me uudet jäsenet kirjoitettiin nimemme kirjaan, käteltiin rehtoria sekä saatiin todistus jäsenyydestä. Loppussa kerhoa sponsoroivat opettajat kertoivat papereista jotai pitää palauttaa sekä yhdyskuntapalvelusta, jota uusien jäsenten pitää suorittaa kaksi tuntia ennen koulun loppumista keväällä. Siihen se sitten loppuikin. Lyhyt ja ytimekäs. :) 

Kokoontumisia meillä on joka kuun ensimmäinen torstai. Ihan mielenkiintoista nähdä mitä niissä tapahtuu, vaikka ehdinkin enää vain pariin osallistua. 




 

lauantai 1. helmikuuta 2014

Thespian festivaali

Viime viikonloppuna meidän koulu osallistui Arkansasin Thespianeille järjestettyyn tapahtumaan Conwayssa. Thespianit on kansainvälinen teatterikerho johon voi kuulua sekä näyttelijät että teknisen puolenkin harrastajat. Itse liityin Thespianeihin kouluvuoden alussa, samalla kun aloitin koulussa Intro to Theatre- kurssin. En ole koskaan aikaisemmin harrastanut teatteria kuin vain katsojan penkiltä, mutta koska oon vaihtari niin päätti teatteriopettaja ottaa mut mukaan. Muuten olisi pitänyt olla tietty määrä tunteja tehtynä teatterin parissa ennen kuin olisi päässyt "kunnolla mukaan". Vielä en ole kunnolla päässyt teatterin teon makuun, mutta toivottavasti pääsisin koulun uuteen musikaaliin keväällä tekemään hieman lavastushommia. :)

Viime viikon torstaina lähdettiin siis koululta bussilla kohti Conwayta. Lähdön olisi pitänyt tapahtua n. klo 13.00, mutta tapahtuikin vasta n. 40 minuuttia myöhemmin, koska piti odottaa uutta bussia koska kaikkien matkatavarat eivät mahtuneet ensimmäiseen. :D Matka Conwayhin kesti vajaan tunnin (kun lopulta päästiin matkaan). Perillä käytiin jättämässä tavarat motellille ja sen jälkeen suunnattiin syömään. Ruokailun jälkeen ajettiin University of Central Arkansasin kampukselle, jonka tiloissa festivaali pidettiin. Heti ensimmäiseksi kaikille osallistujille jaettiin eräänlaiset nimilaput, joita piti pitää kaulassa koko ajan. Kun kaikki kirjautumiset festivaaleille oli saatu kuntoon, oli vuorossa avausseremonia. Siellä oli puhumassa entisiä Thespianeja, jotka olivat todella menestyneet teatterin parissa. Lisäksi käytiin läpi festivaalien ohjelmaa ja nähtiin pari koulujen tekemää yhteisesitystä. Avausseremonian jälkeen alkoi koulujen tekemät ryhmäesitykset sekä ryhmämusikaalit. Loppuilta menikin niitää katsellessa. Varsinkin ryhmämusikaalit oli tosi hyviä! Ryhmät esitti tuttuja ja vieraampiakin kappaleita mm. musikaaleista Kaunotar ja Hirviö, High School Musical, Sound of Music sekä Grease.

Perjantaina aamu alkoi katsellessa pari lyhytnäytelmää. Festivaaleilla oli koko ajan menossa koulujen tekemiä näytelmiä tai työpajoja joista sitten sai valita mieleisensä. Lounaan jälkeen kävin työpajassa, jossa opetettiin tekemään itselleen täydellisesti istuva naamio kipsitarvikkeiden avulla. Kävin myös opettelemassa miten pahvia ja maalarinteippiä voi luovasti käyttää lavastukseen. Illalla oli vielä luvassa Tech Challenge, jossa ryhmät kilpailivat mm. valaistuksessa ja kuinka nopeasti sai solmittua köyden tai ommeltua napin. Tämä kesti melko myöhään iltaan, eli kun lopulta päästiin takaisin motellille niin oli pieni ihminen aika väsynyt. 

Launtai aamupäivänä ehdittiin käydä vielä parissa työpajassa joissa opeteltiin asujen tekoa pelkästä sanomalehtipaperista, lavastusten maalausta sekä ihmisen piirtämistä oikeissa mittasuhteissa puvustusta varten. Lounaan jälkeen alkoivat loppuseremoniat. Tällä kertaa näytettiin koulujen tekemiä lyhytelokuvia. Loppuseremonioissa jaettiin myös palkinnot parhaille musikaaleille, puvustuksille, soolo esityksille, duo esityksille, valaistuksille ja monille, monille muille. Meidänkin koulu menestyi todella hyvin! 

Festivaaleilla oli työpajojen ja esitysten lisäksi myös eräs aktiviteeti jonka avulla pääsi hyvin tapaamaan ihmisiä muista kouluista. Jos tähän halusi osallistua, piti vain käydä ostamassa dollarilla pieni muovinen ankka. Ankan pohjaan oli kirjoitettu sana ja tehtävänä oli löytää ankka jonka pohjassa oli sana joka sopii oman sanan kanssa. Esimerkkeinä olivat mm. Romeo ja Julia, suola ja pippuri sekä ylös ja alas. Omassa ankassani luki Trick joten oma pari olisi ollut Treat, jota valitettavasti en löytänyt. Mutta idea oli todella hauska ja muutenkin festareilla oli aivan mahtavaa! Lauantai iltana palattiin siis kotiin hyvin väsyneenä mutta todella tyytyväisenä. 

Valitettavasti kuvaaminen festari aluella ei ollut kovin suositeltua, niin varsinaisilta festareilta ei ole kuvia. Laitan pari muuta kuvaa kuitenkin tuohon alapuolelle. :) 



Kuinka monta kertaa kuulinkaan "What does your duck say?"

Trick! Where's the Treat?

AIDS tietoisuus-nauhoja jaettiin joka paikassa



Meidän koulun Thespian T-paita edestä...

ja takaa.

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Hyvää Joulua!

On lunta tulvillaan ja raikas talvisää... No ei kyllä ole lumesta tietookaan, eikä sääkään järin talvinen ole kun lämpötila pyörii +10 asteen molemmin puolin. Mutta joulua on vietetty joka tapauksessa, vaikkakin monella tavalla hyvin erilaista kuin koskaan ennen. :) 

Nyt aletaan olla aika tasan puolessa välissä tän mun vaihtovuoden suhteen ja siksi haluisin kiittää kaikkia jotka on auttanut mua tän vuoden toteuttamisessa! Iso kiitos kaikille ja hyvää joulua ja uutta vuotta!

perjantai 20. joulukuuta 2013

New York, New York







Tähän alkuun pahoittelen, että tää päivitys tulee hieman myöhässä. Meillä on ollut tällä viikolla semester testit eli lukukausi kokeet ja niiden kanssa on pitänyt hieman kiirettä. :P Mutta nyt on koulu ohi ja joululoma alkanut niin ehdin tämän päivityksen tehdä. :) 
 
Kuten otsikosta näkyy, me tehtiin perheen kanssa pieni reissu "Isoon Omenaan". Matkan varsinainen tarkoitus oli hostisä Maxin firman joulujuhla perjantai iltana. Mutta me mentiin hieman aikaisemmin jotta ehdittäisiin nähdä hieman kaupunkia. :) Keskiviikkona 11. päivä pakkauduttiin autoon ja sen jälkeen lentokoneeseen ja lennettiin Little Rockista Charlotten kautta New Yorkiin! Hotelli jossa yövyttiin sijaitsi New Jerseyn puolella, joten itse Cityyn piti matkustaa junalla noin tunnin verran. Mutta kun lopulta astu ulos juna-asemalta New Yorkissa, niin oli lähellä ettei silmät pudonnu päästä! Se paikka oli aivan uskomaton! Oikealla puolella oli heti Swarovski-koruliike, edessä näkyi Empire State Building, kulmittain oli Macy's- tavaratalo ja ihmisiä joka puolella. Ensimmäinen ilta meni vain kävellessä ympäriinsä ja ihmetellessä suurkaupungin menoa. Käytiin mm. Times Squarella ja Rockefeller Centerillä ihailemassa isoa joulukuusta. Muutenki kaupunki oli koristeltu joulua varten todella upeesti. Itse olisin voinut viettää keskustassa vaikka koko yön, mutta valitettavasti piti kiiruhtaa kymmenen jälkeen lähtevään junaan.

Torstaina aloitettiin päivä ajelemalla ympäriinsä kaupungissa perinteisellä turistibussilla. Se oli kyllä todella hyvä tapa nähdä paikkoja! Kun oli lipun ostanut, kyytiin sai nousta ja kyydistä sai jäädä miten mieli. Bussi lähti aivan rautatieaseman ja Macy's-tavaratalon nurkalta ja jatkoi siitä Empire State Buildingille. Sieltä matka jatkui kohti 9/11 Memorialia, jossa jäätiin pois kyydistä. Ennen uudelle tornille menoa käytiin syömässä kunnon newyorkilaista pizzaa, joka oli aivan taivaallista! Kokokin oli sitä luokkaa, että yksi pizza riitti hyvin viidelle hengelle. Syönnin jälkeen käytiin katsomassa uutta WTC-tornia ja sieltä jatkettiin kohti satamaa mistä noustiin lautan kyytiin ja ajettiin Vapauden patsaan ohi. Itse Lady Liberty oli paljon pienempi, kuin miltä se TVssä ja elokuvissa näyttää. Oli se silti tosi komean näköinen! Vaupauden patsaan jälkeen hypättiin taas bussin kyytiin. Tällä kertaa ajettiin mm. China Townin ja YK:n päämajan ohi. Kyydistä jäätiin Central Parkin nurkalla, josta käveltiin FAO Schwarz-lelukauppaan. FAO oli kyllä maineensa veroinen! Leluja, karkkeja, sarjakuvia... Siellä oli myös jättimäinen pieno jota pystyi soittamaan kun sen päällä käveli. Loppuilta vietettiin vain kävelemällä Times Squearella ja shoppailemalla Macy'ssä.

Perjantaina oli joulujuhlat, joiden takia oltiin alunperin tultukin New Yorkiin. Juhla alkoi vasta kuuden aikaan illalla, joten aamupäivä oli aikaa kierrellä läheisessä ostoskeskuksessa New Jerseyssä. Itse joulujuhla oli todella mukava; hyvää ruokaa ja musiikkia ja uusia ihmisiä eri puolilta maata (ja myöskin Norjasta). Lapsia viihdyttämässä oli taikuri, joka oli yllättävän hyvä! Illan kohokohta kuitenkin oli kun tapasin Lizin, joka oli ollut Suomessa vaihto-oppilaana! Oli todella upeeta puhua suomea ja puhua Suomesta jonkun kanssa. :) 

Lauantaina palattiinkin jo kotiin. Lento lähti kuuden aikaan aamulla, eli herätys oli kolmen jälkeen... Loppupäivä mentiin neljän tunnin yöunilla, mutta onneksi lentokoneessa pystyi nukkumaan. 

Sellainen oli mun New Yorkin matka! Aivan paras kokemus ikinä ja varmasti menen uudelleenkin, jos vain tilaisuus tulee! 

Valmiina lähtöön!





Ensisilmäys New York Cityä


Macy's- tavaratalo


Times Square


 

Katukauppiata


 

 

 

 

Radio City Music Hall


 

  


Rockefeller Center
   

 

Empire State Building


 

 
 
  
 
Pala Suomea New Yorkissa!
Nam!


 

  

Uusi WTC-torni

 
 

 

 









Vapauden patsas




China Town




YK:n päämaja




FAO Schwarz- lelukauppa




Iso Piano (nähty myös Tom Hanksin elokuvassa Big)


Apple Store

Central Park

Hullua liikennettä! En haluis joutua ajaan tässä kaupungissa!