Yksi äärimmäisen hyvä puoli täällä Amerikan Yhdysvalloissa on se, että monet kaupat täällä on auki myös sunnuntaisin. Eli tänään mä ihan vahingossa jouduin shoppailemaan! Se ei ollu mitenkään suunniteltu juttu, tarkotuksena oli vaan mennä palauttamaan pari elokuvaa. Mutta jotenki mukaan tarttu tollaset saappaat.. Aika jännä..
sunnuntai 27. lokakuuta 2013
sunnuntai 20. lokakuuta 2013
Because We Can- tour
Kuten jo aikaisemmin tällä viikolla hehkutin, perjantain ohjelmaan kuului about pari tuntia Bon Jovia livenä Little Rockissa. Konsertti oli kyllä sanalla sanottuna loistava!
Saavuttiin Verizon-areenalle n. puoli seitsemän aikaan ja yllättävän nopean jonotuksen jälkeen päästiin sisällekin. Aikataulun mukaan konsertin piti alkaa klo 19.30. Perinteitä kunnioittaen konsertti alkoi n. 45 minuuttia myöhemmin. Mutta oli ihan odottamisen arvosta! Bon Jovi veti vanhoja tuttuja kappaleitaan kuten Runaway, It's My Life ja Born To Be My Baby, mutta mukana oli myös herran omia versioita mm. Rolling Stonesin kappaleista. Oltiin aika korkealla katsomossa eli näkyvyys lavalle oli mitä oli mutta kaiken kaikkiaan oli aivan mahtava kokemus!

| Pikkuhiljaa alkaa areena täyttyä.. |
| Ja lopulta odotus on ohi! |
| Vaikka herra osaa laulaa, on tanssitaidoissa vielä hiomisen varaa. |
| Pitäähän sitä aina bändipaita ostaa. |
maanantai 14. lokakuuta 2013
Mr. Jon Bon Jovi
Kun nyt kerran Jenkeissä ollaan niin pitäähän sitä mennä katsomaan oikein kunnon Jenkkibändiä! Luvassa siis Bon Jovia Little Rockissa tämän viikon perjantaina!!!
Spirit week
Toissa viikko täällä meillä oli koulussa Homecoming-viikko eli Spirit-viikko. Tarkoitti siis käytännössä sitä että näytetään koulun ryhmähenkeä pukeutumalla joka päivä eri teeman mukaan.
Maanantai oli Patriot-day, eli päälle punasta, sinistä ja valkosta.
Tiistai oli Dig Pink!-day, eli kannatettiin koulun lentopallojoukkuetta joka myös kerää rahaa Roosa nauha-kampanjaan.
Keskiviikkona oli Favorite holiday-day ja totta kai Suomi-tytön piti olla sini-valkosissa vaatteissa Suomen itsenäisyyspäivän kunniaksi! Ei ainakaan kellään muulla ollu samaa! :D
Torstaina sitten oli Favorite character-day. Tämä tuotti mulle henkilökohtaisesti aika lailla päänvaivaa kun olisi pitänyt osata valita hahmo ja sitten vielä toteuttaa se. Päädyin lopulta heittämään yhteen läjän epämääräisiä vaatteita ja asusteita. Oli ainakin koulussa hauskaa kun kaikki yritti arvata että kuka mä oikein olen. Arvauksia tuli Dr. Philistä, Danny Zukoon (hahmo elokuvasta Grease). Itse aina kyselyihin vastasin että oon Lack Of Inspiration. :)
Perjantai oli Red and Black-day, eli koulun värit ja vähän jotain hienompaa päälle. Tämänkin kanssa oli hieman ongelmia aluksi, kun en juurikaan mitään punaista omista ja kiireessä oli vaikea löytää mitään, mikä olisi sitten vielä ollut pukukoodin mukainen. Lopulta päädyinkin sitten ostamaan valkoisen topin joka värjättiin punaiseksi.
Perjantai iltana oli tietysti Homecoming- jalkapalloa, jota tietysti piti mennä katsomaan. Itse peli ei mennyt ihan yhtä hyvin kuin viimeks mutta ihan yhtä hauskaa oli ja tunnelma oli korkeella! :)

| Patriot-day |
| Dig Pink! |
| Favorite Holiday |
| Favorite Character |
| Red and Black |
| Valmiina peliin! |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)